Palvelun tuotantokaavio eli Service Blueprint on palveluiden kehittämisen työkalu, jonka avulla...
Muita menetelmiä
Palvelukonsepti
Palvelukonsepti on suunnitellun palvelun kokonaiskuvaus, jossa käydään läpi palvelun keskeinen...
Storyboard
Storyboard-nimitys viittaa elokuvan tekemisessä hyödynnettävään kuvakäsikirjoitukseen, jossa...
Hallintamalli
Hallintamallin tavoitteena on kuvata erilaiset toistuvat suunnittelutoimenpiteet, joilla palvelun kehitystyötä johdetaan organisaatiossa vuositasolla. Malli jakaa toimenpiteet kolmelle eri tasolle, jotka ovat strateginen suunnittelu, taktinen suunnittelu ja operatiivinen suunnittelu. Hallintamallin avulla organisaatiolle on selkeää, mitä suunnitteluun liittyviä kehitystoimenpiteitä tehdään, millä syklillä ja kenen toimesta. Hallintamallin pohjalta voi rakentaa visualisoidun kehitystyön vuosikellon kuvastamaan toistuvia toimenpiteitä.
Menetelmäpohjan käyttö
Täytä menetelmäpohjaa yksi pystyrivi kerrallaan aloittaen strategisesta suunnittelusta. Aloita kuvaamalla strategisen suunnittelun keskeisimmät toistuvat toimenpiteet. Toimenpiteet voivat olla esimerkiksi kehityksen kehityssalkun rakentaminen ja tiekartan rakentaminen. Tämän jälkeen kuvaa strategiseen suunnitteluun osallistuvat henkilöt ja suunnittelun sykli. Osallistujat voivat olla esimerkiksi kehitysyksikön johtoryhmä ja sykli voi olla esimerkiksi puolivuosittain. Kun olette kuvanneet strategisen suunnittelun, täyttäkää samalla logiikalla myös taktinen suunnittelu ja operatiivinen suunnittelu. Taktinen suunnittelu tehdään tavanomaisesti kvartaaleittain ja operatiivinen suunnittelu kuukausittain tai viikoittain.
Osallistujamäärä: 1-6
Täyttöaika: 0,5-1 h
Lataa menetelmäpohja