Edelläkävijät

Palvelumme

Edelläkävijät® on vuonna 2020 perustettu yhteisö tulevaisuuden kestävästä muotoilusta ja liiketoiminnan kehittämisestä kiinnostuneille ihmisille. Edelläkävijät tarjoaa jäsenilleen sisältöjen ja ajankohtaisten tapahtumien lisäksi myös tulevaisuuden kestävään muotoiluun liittyviä palveluita.

Konseptoidut palvelut koostuivat tällä hetkellä osallistavista yhden päivän työpajakokonaisuuksista tulevaisuuden ennakointiin, palveluiden konseptointiin sekä OKR-toimintamalliin liittyen sekä lyhyemmistä työpajoista, jotka tarjoavat eväitä muutoksen ymmärtämiseen ja suunnitteluun, esiintymistaitojen kohentamiseen sekä erilaisten menetelmien hyödyntämiseen. Palvelut toteuttavat Kaks.io Labsin kokeneet liiketoiminta- ja palvelumuotoilijat.

EDELLÄKÄVIJÖIDEN TULEVAISUUSPÄIVÄ

Edelläkävijöiden tulevaisuuspäivän avulla luodaan yhteinen ymmärrys tulevaisuuden ilmiöiden ja toimintaympäristön muutosten vaikutuksista sekä kuvataan keskeisimmät kehitystoimenpiteet, joilla yritys vastaa määritettyyn tulevaisuuskuvaan mahdollisimman menestyksekkäästi.

Tulevaisuuspäivä perustuu osallistavalle yhteiskehittämiselle ja toimii yhtenä kulttuurimuutoksen mahdollistajana perinteisessä toimintaympäristössä. Työpajan kesto on 6 tuntia ja se voidaan järjestää joko digitaalisena tai kasvokkaisena työpajana.

Käynnistystapaamisessa tutustutaan keskeisiin tulevaisuuden ilmiöihin Futures Platform -alustan avulla. Tulevaisuuspäivän osallistujat pääsevät äänestämään itselle tärkeimpiä tulevaisuuden ilmiöitä ennakkotehtävänä.

Varsinainen työpaja koostuu tulevaisuuden ilmiöiden priorisoimisesta, niiden vaikutusten kuvaamisesta, kehitystoimenpiteiden ideoinnista ja konseptoinnista.

Edelläkävijöiden tulevaisuuspäivä auttaa organisaatiotasi koskevien tulevaisuuden ilmiöiden tunnistamisessa, toimintaympäristön muutosten arvioinnissa ja tarjoaa kehitystoimenpiteitä tulevaisuuskuvan mukaisen strategisen suunnan ottamiseen. Tulevaisuuspäivä soveltuu joustavasti eri kokoisille yrityksille ja tiimeille.

EDELLÄKÄVIJÖIDEN OKR-PÄIVÄ

Edelläkävijöiden OKR-päivän tavoitteena on auttaa yrityksiä ja tiimejä kuvaamaan keskeisimmät toimintaa ohjaavat tavoitteet ja avaintulokset valitulle ajanjaksolle. OKR-malli auttaa strategian toteutuksessa sekä vahvistaa ketteryyttä ja jatkuvan oppimisen kulttuuria.

OKR-toimintamalli perustuu Googlen ja Intelin kehittämään tavoitejohtamisen malliin, joka on saavuttanut suuren suosion maailmanlaajuisesti viime vuosina. Työpajan kesto on 6 tuntia ja se voidaan järjestää joko digitaalisena tai kasvokkaisena työpajana.

Käynnistystapaamisessa käydään läpi yrityksen/tiimin tavoiteasetannan nykytila sekä katselmoidaan nykyinen johtamismalli.

Varsinainen työpaja alkaa teoriaosuudella OKR-mallin perusteista, minkä jälkeen työstetään sekä liiketoiminta/tiimitason että yksilötason OKR-mallit osallistavan yhteiskehittämisen keinoin. Edelläkävijät on Tangible Growthin strateginen kumppani, joten halutessasi saat OKR-työpajapäivän tuotokset dokumentoituna suoraan digitaaliselle alustalle. Tangible Growth on johtava digitaalinen alusta strategian toimeenpanoon ja OKR-mallin käyttöön.

Edelläkävijöiden OKR-päivä auttaa organisaatiotasi asettamaan strategiasta johdettuja tavoitteita ja avaintuloksia sekä varmistamaan, että jokainen työntekijä ymmärtää oman roolinsa strategian toteutuksessa. OKR-päivä soveltuu joustavasti eri kokoisille yrityksille ja tiimeille.

EDELLÄKÄVIJÖIDEN KONSEPTIPÄIVÄ

Edelläkävijöiden konseptipäivän tavoitteena on auttaa yrityksiä uusien palveluideoiden ketterässä innovoinnissa ja konseptoinnissa palvelumuotoilun keinoin. Päivässä luodaan asiakkaille houkuttelevia, liiketoiminnallisesti kestäviä ja toteutuskelpoisia uusia palvelukonsepteja.

Muotoiluajatteluun perustuva kehitystyö on ketterää, kokeilevaa ja osallistavaa. Siinä empatia on vahvassa roolissa. Työpajan kesto on 6 tuntia ja se voidaan järjestää joko digitaalisena tai kasvokkaisena työpajana.

Käynnistystapaamisessa käydään läpi yrityksen nykyiset palvelut sekä palveluiden kehittämis- ja uudistamistavoitteet tulevalle.

Varsinainen työpaja alkaa asiakaspersoonien ja -polkujen kuvauksilla, minkä jälkeen ideoidaan erilaisia palvelukonsepteja. Palvelukonseptit priorisoidaan ja valituista konsepteista rakennetaan ketteriä prototyyppejä palvelumainos-menetelmän avulla.

Edelläkävijöiden konseptipäivä sopii organisaatiollesi, jos sen palvelutarjooma kaipaa uusia innovatiivisia konsepteja tai haluatte kehittää nykyisistä palveluista entistä asiakaslähtöisempiä ja kustannustehokkaampia. Konseptipäivä soveltuu joustavasti eri kokoisille yrityksille ja tiimeille.

EDELLÄKÄVIJÖIDEN MUUTOS PELI -TYÖPAJA

Sitran yhdessä yhteiskunnallisten vaikuttajien ja suunnannäyttäjien kanssa kehittämä Muutospeli on visuaalinen fasilitointimenetelmä, joka auttaa tiimejä keskustelemaan ja luomaan yhteistä ymmärrystä muutoksesta. Muutospelin taustalla on ajatus siitä, että muutokseen voidaan vaikuttaa yhdessä, eikä kukaan tee muutosta yksin. Peli auttaa muutoksen tekijöitä luomaan yhteistä tilannekuvaa ja keskustelemaan muutoksesta rakentavasti eri näkökulmista.

Edelläkävijöiden Muutospeli-työpajassa pääsette käsittelemään valitsemaanne muutosta fasilitoijan johdolla. Autamme pelin aiheen suunnittelussa ja toteutamme pelihetken tiloissamme Helsingin keskustassa tai asiakkaan omissa tiloissa. Pelin jälkeen toimitamme digitaaliset muistiinpanot keskustelusta sekä suosituksemme seuraaviksi askeleiksi muutoksen eteenpäin viemiseksi.

Muutospeli-työpajan kesto on kaksi tuntia ja suositeltu osallistujamäärä 3-6 henkilöä.

Hinta 1500 € (+ alv 24 %)

"Uskon, että meillä oli paljon apua pelistä, saimme kuulla mitä mieltä henkilöt ovat aiheesta. Tämä tuntuu oleva varsin hyvä työkalu fasilitoimaan keskustelua tiimeissä."

Kim Hisinger
Product Director
Visma Public Oy

Lue myös blogi Muutospelistä!

EDELLÄKÄVIJÖIDEN ESIINTYMISVALMENNUS

Työelämä on täynnä erilaisia esiintymistilaisuuksia ja vuorovaikutusta: työhaastattelut, asiakasneuvottelut, projektin tuotosten esittelyt, kokoukset, puheenvuorot seminaareissa tai koulutuksissa… Esiintymistaidot tuovat näihin tilanteisiin itsevarmuutta ja luottamusta omiin kykyihin. Kun esiintyminen tuntuu mukavalta, menee viesti paremmin perille.

Edelläkävijöiden esiintymisvalmennus on toiminnallinen työpaja, jossa osallistujat pääsevät hiomaan esiintymistaitojaan draamaan ja improvisaatioon perustuvien harjoitusten avulla. Hauskojen ja hyödyllisten harjoitusten avulla pääset tutkimaan esiintymisen eri ulottuvuuksia turvallisesti ja lempeästi, muista osallistujista muodostuvan, kannustavan yleisön edessä.

Lähdemme liikkeelle sanattomasta viestinnästä, kehonkielestä ja hengityksestä, tutkimme yleisön ja esiintyjän välistä energiaa, sekä teemme yksinkertaisia mutta tehokkaita puheharjoituksia.

Valmennustilaisuuden kesto on kaksi tuntia ja suositeltu osallistujamäärä 8-16 henkilöä.

Hinta 1500 € (+ alv 24 %)

EDELLÄKÄVIJÖIDEN MENETELMÄPAJA

Menetelmämme perustuvat muotoilun ja ennakoinnin työkaluihin sekä harjoituksiin, jotka ovat lukuisissa työpajoissa testattuja ja hyviksi havaittuja. Menetelmät tukevat yhteistyötä niin kasvotusten kuin online-alustoilla. Suosituimpia menetelmiämme ovat esimerkiksi palvelun tuotantokaavio (Service Blueprint), erilaiset ideointimenetelmät, tulevaisuuskuvan rakentaminen ja liiketoimintamallin kuvaus (Business Model Canvas).

Edelläkävijöiden menetelmäpajassa pääsette tutustumaan valitsemaanne Edelläkävijöiden menetelmäpankista löytyvään muotoilumenetelmään. Menetelmään tutustutaan niin teorian kuin käytännön kautta. Kuulette menetelmän taustoista, hyödyistä ja sovelluskohteista, sekä pääsette kokeilemaan menetelmää konkreettisen harjoituksen kautta.

Menetelmäpankista löytyvien työkalujen lisäksi järjestämme räätälöityjä pajoja myös esimerkiksi digitaaliseen fasilitointiin ja erilaisiin luoviin menetelmiin liittyen.

Menetelmäpajan kesto on kaksi tuntia ja suositeltu osallistujamäärä 6-12 henkilöä.

Hinta alk. 1500 € (+ alv 24 %)