Lindström Lounge ja Edelläkävijät yhteistyöhön: Vahvistamme yritysten kykyä innovoida tulevaisuuden kestävää liiketoimintaa

Lindström Lounge ja Edelläkävijät ovat aloittaneet strategisen yhteistyön, jonka tavoitteena on tarjota yritysjohtajille ja asiantuntijoille entistä monipuolisemmin tietoa ja vahvempi verkosto ajatusjohtajuuden rakentamiseen. Yhteistyö alkoi toukokuussa 2023 ja sen aikana tullaan rakentamaan silta yhteisöjen välille yhteisöjen jäseniä kiinnostavan sisällön ja tapahtumien kautta.

Lindström Lounge on uudenlainen innovaatioyhteisö Lindströmin avainasiakkaille, jonka tavoitteena on tukea asiakkaita ajatusjohtajuuden rakentamisessa. Yhteisö tarjoaa jäsenilleen jopa 400 tulevaisuuspajaa vuosittain Suomessa ja maailmalla sekä monipuolisesti sisältöä ja tapahtumia tulevaisuuden innovoinnin tueksi

Edelläkävijät® on muotoilutoimisto Vere Design Oy:n perustama yhteisö tulevaisuuden ennakoinnista, liiketoiminnan kehittämisestä ja muotoilusta kiinnostuneille. Elinvoimaisessa yhteisössä on tällä hetkellä yli 1400 aktiivista jäsentä ja toiminnan piirissä yli 2000 henkilöä. Edelläkävijät tuottaa jäsenilleen sisältöjä, tapahtumia, koulutuksia ja palveluita sekä tarjoaa jäsenten käyttöön laajan valikoiman konkreettisia työkaluja ja menetelmiä.

Kumppanuus kahden yhteisön välillä tarjoaa useita innostavia mahdollisuuksia molemmille yhteisölle. Lindström Loungen kautta kerätty globaali data toimialakohtaisista ilmiöistä ja nousevista heikoista signaaleista tarjoaa Edelläkävijöiden jäsenille ainutlaatuista tietoa. Edelläkävijöiden digitaalinen alusta ja aktiivinen tapahtumakalenteri taas mahdollistavat Lindström Loungen jäsenten syventää osaamistaan omista strategisista teemoistaan sekä jakaa laajemmin kokemuksia ja verkostoitua samoista aiheista kiinnostuneiden kanssa.

Edelläkävijät ja Lindström kumppanuus

 

ilmiot-sivu-banneri