Pilvipalvelut tuovat verkon kautta ulottuville valtavan laskentatehon ja tallennuskapasiteetin...
Sinua voisi kiinnostaa myös nämä
Kansainvälinen kilpailu
Globalisaatio on johtanut kiristyvään kansainväliseen kilpailuun, joka vaikuttaa lähes kaikkeen...
Virtuaalimatkailu
Ihmisten vapaa-ajan lisääntyminen ja tulotason kasvu ovat johtaneet matkailun lisääntymiseen....
Verkkokaupan vahvistuminen
Verkkokauppa on globaalisti siirtymässä lineaarisen kasvun käyrältä jatkuvasti kiihtyvän eksponentiaalisen kasvun käyrälle. Koronapandemian myötä verkkokauppojen käyttäjiksi on tullut paljon ensikertalaisia ja uutena aluevaltauksena erityisesti ruoan kotiinkuljetusmarkkinoiden ennustetaan kasvavan jopa 16 %:n vuosivauhtia ainakin vuoteen 2025 asti. On hyvin mahdollista, että palvelut helpoiksi ja tarpeellisiksi kokevat uudetkin asiakkaat jatkavat ja jopa lisäävät niiden käyttöä myös tulevaisuudessa.
Taustaa
Verkkomaksaminen tuli mahdolliseksi vuonna 1994, ja verkon markkinapaikkojen määrät kasvoivat 1990-luvun Yhdysvalloissa nopeammin kuin muut markkinapaikat. Vuonna 1995 aloittivat Amazon verkkokirjakauppana ja eBay nimellä AuctionWeb. Alibaba aloitti vuonna 1999. 1990-luvun loppu oli valtavaa orastavien mobiilin nettikäytön mahdollistavien WAP-palveluiden ja online-kaupan rajattomien kasvuodotusten hypen aikaa. Huuman myötä syntynyt uskomaton arvonnousu katkesi Dotcom-kuplan puhkeamiseen 2000-luvun taitteessa. Romahduksessa lukuisat yritykset menivät konkurssiin tai lopettivat verkkokauppansa rakentamisen. Tämän vuoksi uusien verkkokauppojen perustamiseen alettiin vaatia realistisempia kannattavuuslaskelmia.
Verkkokauppa jatkoi hidasta kasvuaan 2000-luvun alkupuolen ja päätyi uudelle kiihtyvälle kasvu-uralle 2010-luvulla. Tällöin markkinoille tulivat esimerkiksi tablettitietokoneet, erilaiset luotettavat mobiilimaksujärjestelmät, tekoälyassistentit sekä Instagram ja lisätty todellisuus, jotka paransivat verkko-ostamisen kokemusta ja tehostivat verkkomarkkinointia.
Verkkokaupan osuus kaikesta myynnistä nousi Yhdysvalloissa vuoden 2010 4,2 %:sta 11,2 %:iin vuoteen 2019 mennessä. Kiinassa verkkokauppakäyttäjien määrä yli kahdeksankertaistui vuosikymmenessä ja oli vuonna 2018 yli 600 miljoonaa. Intiassa verkkokaupan ennakoidaan kasvavan lähes 18 %:n vuosivauhtia ajalla 2019 – 2023. Yhdysvalloissa vuoden 2020 koronapandemia on lisännyt verkkokauppajätti Amazonin työntekijätarvetta 100 000:lla. Uudempana aluevaltauksena ruoan kotiinkuljetusmarkkinoiden ennustetaan globaalisti kasvavan vuosittain 16 % vuoteen 2025 asti.
Vaikutuksia
Lähivuosina on todennäköisesti nähtävissä polarisoitumista isoihin, laaja-alaisiin toimijoihin ja pienempiin erityispalveluja ja erikoisalojen tuotteita tarjoaviin, paikallisiin tai globaaleihin toimijoihin. Asiakkaat voivat olla yksityishenkilöitä ja yhä useammin myös toisia yrityksiä. Asiakkaan kuuntelu ja vuorovaikutteisuus, datan hyödyntäminen ja ketteryys tulevat entistä arvokkaammiksi, ja niiden avulla pienetkin toimijat voivat parantaa kilpailukykyään. Erilaiset kotiinkuljetus- ja noutomuodot kehittyvät, ja niillä voi olla tärkeä rooli ostopäätöksen tekemisessä: esimerkiksi sairausepidemian aikaan tuotteen, kuten ruokakassin, kotiinkuljetuksen voi vastaanottaa jopa ilman ihmiskontaktia silloin, kun se itselle sopii.
Globalin ostokykyisen keskiluokan laajentuminen yhdessä verkkokaupan teknisen kasvun kanssa saattaa tarkoittaa sitä, että huomattavasti nykyistä useampi ihminen tekee ympäri maailmaa itselle räätälöityjä kulutusvalintoja ja tekee verkko-ostoksista itselleen uuden vapaa-ajan käyttötavan. Myös kriisien aikana muodostuneista uusista online-kauppaa tukevista rutiineista voi syntyä pysyviä toimintamalleja.
Lisää tietoa
Futures Platform
Futures Platform on suomalainen yritys sekä kansainvälinen tiimi tulevaisuudentutkijoita sekä tulevaisuuden ennakoinnin ammattilaisia, joiden tavoittena on tehdä ennakoinnista helppoa, nopeaa sekä käytännönläheistä.