Lääkkeinä luonto ja ruoka

Terveydenhuolto on siirtymässä lääkekeskeisestä tautien parantamisesta kokonaisvaltaiseen ihmisen hyvinvoinnista huolehtimiseen. Uudet terveysnäkemykset korostavat ennaltaehkäisyn merkitystä ja tunnustavat luonnon ja ruokavalion tärkeyden fyysisen ja henkisen terveyden parantamisessa ja ylläpitämisessä.

Taustaa

Urbanisaatio ja digitalisaatio ovat vaikuttaneet elämäntyyleihin ja käyttäytymismalleihin tuoden mukanaan uusia terveysongelmia ja -odotuksia. Pidentyvä eliniänodote, kasvava ikäihmisten osuus ja lisääntyneet mielenterveysongelmat ovat tuoneet paineita parantaa ja uudistaa terveysjärjestelmiä. Ratkaisuja on etsitty useasta suunnasta, ja esimerkiksi WHO:n on perinteisen lääketieteen strategia kannustaa luomaan kansallisia käytäntöjä, jotka mahdollistavat turvallisiksi ja toimiviksi osoitettujen hoitomuotojen hyödyntämisen ihmisten kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin lisäämiseen.

Monissa kulttuureissa ruokaa ja luontoa on perinteisesti hyödynnetty sairauksien hoidossa ja ennaltaehkäisyssä. Tutkimustietoa lääkinnällisten kasvien, ruokavalioiden ja luonnon vaikutuksesta ihmisen hyvinvointiin saadaan jatkuvasti lisää. Metsässä oleskelun on osoitettu laskevan stressiä, ja samankaltaisia vaikutuksia on havaittu olevan myös virtuaalisilla metsämaisemilla. Kulinaarisen lääketietieteen (culinary medicine) mukaan ruoasta nauttiminen saattaa lisätä sen terveysvaikutuksia. Ruoka ja luonto voivat toimia tehokkaina lääkkeinä myös mielenterveysongelmien ja kroonisten sairauksien hoidossa.

Terveydenhuollossa keskustelun painopiste on siirtynyt yhä enemmän sairauksien ennaltaehkäisyyn ja elintapojen vaikutukseen. Amerikkalaistutkimuksessa laskettiin, että terveellisen ruokavalion määrääminen lääkkeeksi voisi tuoda terveydenhuoltoon jopa 100 miljardin dollarin säästöt. Kaupunkisuunnittelussa tunnistetaan viheralueiden merkitys henkisen hyvinvoinnin lisääjinä. Tarjolla on myös erilaisia funktionaalisia elintarvikkeita, eHealth-palveluita ja sovelluksia, jotka osallistavat kuluttajia seuraamaan ja kehittämään hyvinvointiaan.

Vaikutuksia

Tutkimustieto saattaa vaikuttaa hitaasti terveyspolitiikkaan ja hoitopaikkojen suunniteluun, mutta monia tuloksia voinee siirtää nopeasti käytäntöön ilman suurempia terveysriskejä, kuten kasvisten syömistä ja metsässä kävelyä tukemaan asiakkaan tervehtymistä. Kyse on laajemmasta ajattelutavan muutoksesta ja terveydenhuoltojärjestelmän asiakkaiden tasavertaisista mahdollisuuksista päästä laajan menetelmävalikoiman äärelle. Kehittämällä viheralueiden suunnittelua, lainsäädäntöä, kasvien lääkinnällisten ominaisuuksien standardisointia ja hoidontarjoajien valvontaa voi olla mahdollista luoda uusia ja terveydenhuoltojärjestelmän nykyisiä toimintoja tukevia käytäntöjä.

Mikäli ruoka ja luonto lääkkeinä jätetään julkisen terveydenhuollon ulkopuolelle, saattaa vaarana olla sellaisten kaupallisten toimijoiden lisääntyminen, jotka tarkoituksella liioittelevat terveysvaikutuksia ja hämärtävät esimerkiksi ruoan ja lääkkeen eroa. Tieteelliseen tutkimukseen pohjautuvien ruoan ja luonnon terveysvaikutuksia tarjoavien innovaatioiden ja palveluiden kysyntä saattaa kasvaa.

Lisää tietoa

ilmiot-sivu-banneri