Rohkea, vilpitön ja avoin yhteistyö vaikuttavuuden avaimena

Olen saanut syksyn aikana nautiskella mielenkiintoisista puheenvuoroista niin Nordic Business Forumin livestriimin kautta kuin paikan päällä Service Design Global Conferencessa Helsingissä. Puheista jäi mieleen paljonkin sulateltavaa, mutta tässä blogissa nostan esiin erityisesti Edelläkävijöiden kuukauden teemaan, osallistavaan yrityskulttuuriin, liittyviä aiheita. Ja nyt ei puhuta yhteiskehittämisestä, innovoinnista ja pöhinästä – vaan haavoittuvuudesta, konflikteista ja radikaalista suoruudesta.

Alan Colville keskittyi esityksessään julistamaan konfliktien ilosanomaa. Liian usein sorrumme tiimeissä keinotekoiseen harmoniaan, jolloin pinnan alla kytevät ristiriidat saattavat lopulta purkautua ilkeinä ja henkilökohtaisuuksiin menevinä riitoina. Sen sijaan meidän tulisi tukea kyvykkyyttä rakentaviin konflikteihin, joiden avulla voimme aidosti kehittyä ja mennä eteenpäin. Keskeisiä edellytyksiä tälle ovat luottamus, pelkojen voittaminen ja toisten tukeminen. Tiimin jäsenten on tärkeää tuntea toisensa – ja itsensä – ymmärtääkseen tiimissä vallitsevia käyttäytymismalleja, syitä niiden takana, sekä niiden vaikutusta kommunikaatioon. Eri mieltä olemista ei tarvitse pelätä, kun tiimissä vallitsee psykologinen turvallisuus ja luottamus.

Luottamuksen rakentumisen esteenä on usein haavoittuvaisuuden pelko. Emme halua paljastaa toisille kaikkea itsestämme, koska pelkäämme sen kääntyvän itseämme vastaan. Tästä pääsemme Brené Brownin puheenvuoroon, joka korosti haavoittuvaisuutta keskeisenä osana elämää: “To live is to be vulnerable.” Brownin mukaan haavoittuvuus ei ole heikkoutta, vaan rohkeutta kohdata epävarmuutta, ottaa riskejä ja antaa itsensä kokea tunteita. Rohkeuden vastakohta ei ole pelko, vaan haavoittuvuuden tielle tulee kunniantunto ja tarve ylläpitää omaa arvokkuutta muiden silmissä. Rakennamme itsellemme suojamuureja peittämään omia heikkouksiamme sen sijaan, että antaisimme toisten nähdä todellisen minämme.

Lähes yhtä vahva kuin halu suojata itseämme muilta, on tarve välttää toistemme saattamista häpeään. Jätämme kertomatta auki jääneestä vetoketjusta tai kengänpohjaan tarttuneesta vessapaperista, koska pelkäämme toisen kohtaamista paljastuksen aikaansaamassa haavoittuvuuden tilassa. Kim Scott tarjoaa lääkkeeksi tähän radikaalia vilpittömyyttä (radical candor). Scottin mukaan radikaali vilpittömyys on yhdistelmä henkilökohtaista välittämistä ja suoraa haastamista. Näiden kahden ollessa epätasapainossa voidaan ajautua raunioittavaan empatiaan, vastenmieliseen vihamielisyyteen tai manipulatiiviseen epärehellisyyteen, jotka estävät toimivan vuorovaikutuksen. Radikaaliin vilpittömyyteen kannustavassa työyhteisössä keskeistä on palautteen vastaanottaminen, antaminen ja mittaaminen – kuuntele ymmärtääksesi, toimi auttaaksesi ja arvioi toisen reaktiota oman käytöksesi sijaan.

Mitä toimiva, tehokas ja vaikuttava yhteistyö siis vaatii? Oman itsemme tuntemista, toistemme ymmärtämistä, vilpitöntä halua toimia toistemme parhaaksi, avointa dialogia, rohkeutta kokeilla ja kysyä, inhimillisyyttä, rakentavaa suoruutta, sekä halua oppia toisistamme ja toisiltamme. Viimeisen puheenvuoron SDGC:ssa piti Coral Michelin, joka kehotti meitä laatimaan omat mantramme paremman tulevaisuuden rakentamiseksi. Minun versioni kuuluu näin:

“Olen yhteydessä muihin tässä maailmassa. Muovaan maailmaa teoillani ja sanoillani. Valitsen tehdä siitä paremman meille kaikille.”

Mikä sinun olisi?