Muotoilumenetelmät haltuun – OKR-malli

OKR eli Objectives and Key Results on tavoitteiden johtamisen malli, jonka avulla ylätason strategia siirtyy käytännön tekemiseksi. Kuten monet muutkin ketterät menetelmät, OKR:n on tehnyt kuuluisaksi Google. Sitä soveltavat lukuisat menestyneet yritykset ympäri maailmaa. OKR-menetelmä sopii niin organisaatioiden, tiimien kuin yksilöidenkin työkaluksi. OKR-suunnitelmapohjan avulla luot strategiset tavoitteet ja niihin linkittyvät avaintulokset kahdelle kvartaalille.

28-1

OKR-suunnitelman laatimiseen on hyvä varata aikaa noin tunnista kolmeen tuntiin. Jos OKR-suunnitelma halutaan laatia organisaation eri tasoille, aloitetaan korkeimmalta tasolta ja siirrytään sieltä alaspäin: esimerkiksi organisaation OKR-suunnitelmasta tiimin suunnitelmaan ja siitä edelleen yksilöiden omiin suunnitelmiin. Sopiva ryhmäkoko riippuu laadittavan suunnitelman tasosta, vaihdellen noin 1-6 osallistujan välillä. Yksilöiden suunnitelmia laadittaessa itse menetelmäpohjan täyttö tapahtuu itsenäisesti, mutta suunnitelmaa on hyvä sparrailla kollegan kanssa ennen sen lopullista muotoilua. Ennen OKR-suunnitelmien täyttöä on hyvä muodostaa jonkinlainen yhteinen visio ja ymmärrys siitä, miksi tavoitteita määritellään.

Kanvaksen täyttö

1   Strategiset tavoitteet - 30 min
Aloittakaa suunnitelman laatiminen ideoimalla itsenäisesti strategisia tavoitteita. Mihin haluatte ylätasolla tähdätä? Esitelkää itsenäisen ideoinnin aikana syntyneet tavoitteet ja valitkaa yhdessä niistä kolme keskeisintä. Huomioikaa, että strategisen tavoitteen tulisi olla inspiroiva ja selkeä sekä osoittaa haluttua päämäärää.

Yksilön OKR-suunnitelma: Ideoi itsenäisesti tavoitteita ja valitse niistä kolme keskeisintä, jotka ovat linjassa tiimisi tavoitteiden kanssa. Tavoitteet voivat linkittyä työn lisäksi myös henkilökohtaiseen elämään.

Esimerkki tiimin strategisesta tavoitteesta: Erinomainen työntekijäkokemus
Esimerkki yksilön strategisesta tavoitteesta: Olen kannustava työkaveri
 
2   Kvartaalikohtaiset tavoitteet - 30 min
Purkakaa ylätason strategiset tavoitteet kvartaalikohtaisiksi osatavoitteiksi. Keskustelkaa jokaisen strategisen tavoitteen kohdalla, mitkä ovat realistisia osatavoitteita seuraaville kahdelle kvartaalille. Valitkaa noin 1-3 osatavoitetta kutakin strategista tavoitetta kohti.

Yksilön OKR-suunnitelma: Määritä itsenäisesti 1-3 konkreettista ja realistista osatavoitetta kullekin strategiselle tavoitteelle.

Esimerkki tiimin osatavoitteesta: Yhteisen tiimipäivän järjestäminen
Esimerkki yksilön osatavoitteesta: Annan kollegoille enemmän positiivista palautetta
 
3   Avaintulokset - 30 min
Määritelkää seuraavaksi tavoitekohtaiset avaintulokset, joihin tähtäätte. Aloittakaa ideoimalla itsenäisesti kutakin strategista tavoitetta vastaavia avaintuloksia. Käykää ideat sen jälkeen yhteisesti läpi ja valitkaa kutakin tavoitetta parhaiten vastaava tulos. Huomioikaa, että avaintuloksen tulisi olla mahdollisimman konkreettinen, numeerinen ja mitattava,

Yksilön OKR-suunnitelma: Määritä itsenäisesti kutakin strategista tavoitetta vastaava avaintulos.

Esimerkki tiimin avaintuloksesta: Parantunut työntekijäkokemus
Esimerkki yksilön avaintuloksesta: Hyvät suhteet työkavereihin
 
4   Kvartaalikohtaiset tulokset - 30 min
Asettakaa avaintuloksille kvartaalikohtaiset mittarit ja tavoitetasot. Keskustelkaa jokaisen avaintuloksen kohdalla, miten tuloksen toteutumista mitataan ja mikä on realistinen tavoitetaso seuraaville kahdelle kvartaalille.

Yksilön OKR-suunnitelma: Määritä itsenäisesti kvartaalikohtaiset mittarit ja tavoitetasot kullekin avaintulokselle.

Esimerkki tiimin kvartaalikohtaisesta tuloksesta: 80% työntekijöistä suosittelisi työpaikkaansa muille
Esimerkki yksilön kvartaalikohtaisesta tuloksesta: Yhteinen lounas työkavereiden kanssa kerran viikossa

Huomioita

Parhaan hyödyn OKR-mallista saa, kun sitä hyödyntää sekä tiimin että yksilön tasolla. OKR:n ytimessä on tavoitteiden ja tulosten läpinäkyvyys, joten suunnitelmien laatimisen jälkeen on hyvä varata aikaa niiden esittelemiseen muille. Valmiit OKR-suunnitelmat voi tallettaa paikkaan, jossa jokainen pääsee tarkastelemaan niitä, tai kiinnittää ne vaikkapa tiimin työtilan seinälle. OKR-malli on ketterä ja iteratiivinen prosessi, joten suunnitelmien päivittämiselle kannattaa varata aikaa säännöllisesti esimerkiksi puolen vuoden välein.

Lataa menetelmäpohja

Oletko tsekannut jo muut menetelmien käyttöä koskevat blogikirjoituksemme?

>> Palvelukonsepti
>> Asiakaspolku
>> Liiketoimintamalli (BMC)
>> Palvelukonsepti
>> Tulevaisuuden kilpailuedut
>> Ideointi
>> Ilmiön kuvaus
>> Hypoteesien testaus
>> Palvelumainos
>> Hook-malli
>> Arvon kuvaus
>> Palvelun tuotantokaavio
>> 2x2 skenaariot
>> Rautalangat
>> Kulttuurin kuvaus
>> Tulevaisuuskuvan rakentaminen
>> Avainluvut

Edelläkävijän valinta

Gallant banneri