Asiakkaiden kriteerit tuotannon vastuullisuudelle kiristyvät vaiheittain. Media ja kuluttajat...
Sinua voisi kiinnostaa myös nämä
Automaatio ja robotiikka
Robotiikka muuttaa työelämäämme radikaalisti ja odotettua nopeammin. Teollisten prosessien...
Lähes miljoonan datatieteilijän vaje
Data- ja tekoälyteknologiat edistävät teollisuuden kehitystä ja luovat samalla merkittävää tarvetta...
Nuori ja energinen USA
Arvioiden mukaan ikäkeskiarvo Yhdysvalloissa on 38,6 vuotta vuonna 2040, kun taas Kiinassa väestön keski-iän ennustetaan olevan 47 samana vuonna. Tämä kehitys suo Yhdysvalloille erinomaisen yhteiskunnallisen ja taloudellisen etulyöntiaseman etenkin ikääntyvää Kiinaa, mutta myös muita teollisuusmaita vastaan. Etenkin Japani, jossa väestön keski-ikä on 54,1 vuotta vuonna 2040, kohtaa haasteita tällä saralla. Kiina todennäköisesti pystyy ylläpitämään dynaamista ja vahvaa talouskasvuaan aina 2030-luvun alkupuolelle saakka suuren työvoimareservinsä ansiosta. Tämän jälkeen nuori ja energinen USA voi saada takaisin asemansa maailman johtavana taloutena.
Taustaa
Yhdysvallat on väkiluvultaan maailman kolmanneksi suurin valtio, ja maan talous on käytännössä katsoen yhä maailman suurin. Historiallisesti maahanmuutto on ollut maan väestön ja talouskasvun keskeinen ajuri. Väkilukuun suhteutettuna maahanmuutto Yhdysvaltoihin on ollut jatkuvasti korkeampaa kuin muihin länsimaihin viime vuosikymmenten aikana. Tulevina vuosikymmeninä jatkuvan maahanmuuton odotetaan pitävän USA:n väestörakenteen nuorena ja tuovan sille suuren taloudellisen edun globaalilla näyttämöllä.
Yhdysvaltojen väestörekisterin vuoden 2021 raportin mukaan maahanmuuttajaväestö on vastannut suurimmasta osasta maan viime vuosikymmenen väestönkasvua. Tietojen mukaan erityisesti lähettyvillä Latinalaisessa Amerikassa, jossa noin 107 miljoonaa ihmistä kuuluu nuoreen 15–24-vuotiaiden ikäluokkaan, esiintyy suurta halukkuutta muuttaa Yhdysvaltoihin. Gallupin tutkimustulosten mukaan 42 miljoonaa ihmistä Latinalaisen Amerikan ja Karibian alueella muuttaisi Yhdysvaltoihin, mikäli he siihen pystyisivät. Vuoteen 2030 mennessä kansainvälisen nettomaahanmuuton odotetaan nousevan pääasialliseksi väestönkasvun ajuriksi USA:ssa. YK arvioi, että maa tulee olemaan yksi niistä yhdeksästä valtiosta, jotka vastaavat yhteensä puolesta maailman väestönkasvusta vuonna 2050.
Globaalissa vertailussa tämä erottaa Yhdysvallat sekä Kiinasta että useimmista muistakin kehittyneistä valtioista, joiden väestönkasvun ennustetaan seisahtuvan tai jopa kääntyvän laskuun. Yhdysvalloilla tulee olemaan suhteessa nuorempi väestö kuin Kiinalla, Japanilla, Kanadalla sekä monilla Euroopan valtioilla, mikä auttaa pitämään USA:n talouden vahvana ja nousemaan uudelleen maailman suurimmaksi talousmahdiksi ohitse ikääntyvän Kiinan. USA:n nuori ja taloudellisesti dynaaminen tulevaisuus tarkoittaa myös, että valtio on tuolloin etnisesti ja kulttuurisesti monimuotoisempi kuin tänä päivänä, millä on vuorostaan merkittävä vaikutus maan politiikkaan ja sen kehitykseen, yhteiskunnan koheesioon sekä kuluttajakulttuuriin.
Keskeiset toimijat: Yhdysvaltain hallitus, päättäjät, poliittiset puolueet, USA:n kansalaiset ja asukkaat.
Skenaariot
Analyysissä käytetyt ajurit:
Skenaario 1: Yhdysvallat onnistuu säilyttämään asemansa maailman suurimpana taloutena lisääntyneen maahanmuuton avulla, ja nuori väestö tukee sen talouden laajenemista
Yhdysvalloissa tulee ykköskohdemaa nuorille osaaville ihmisille ympäri maapalloa maahanmuuton vaivattomuuden sekä maan tarjoamien runsaiden mahdollisuuksien, suhteellisen vakaan yhteiskunnan ja turvallisen ympäristön sekä korkean elämänlaadun ansiosta. Uusien maahanmuuttolakien lisäksi myös muut linjaukset tukevat tulokkaiden integroitumista yhteiskuntaan ja lisäävät rodullista ja kulttuurista harmoniaa maan sisällä vähentäen alueellisia eroja. Nämä uudet toimenpiteet edistävät sekä talouden että demokratian kehitystä maassa, mikä auttaa Yhdysvaltoja ottamaan vahvan aseman globaalilla areenalla mittelössä Kiinaa vastaan. Maahanmuuton tuoma jatkuva ihmisten sisäänvirtaus maahan pitää väestön ikärakenteen tasaisen nuorena, ja energistä työvoimaa riittää pitämään talouden elinvoimaisena ja tuomaan verotuloja vuosikymmenten ajan.
Kehityspolku skenaariossa 1:
Skenaario 2: Entisistä vähemmistöistä tulee uusi enemmistö Yhdysvalloissa, ja jännitteet eri sukupolvien ja etnisten ryhmien välillä lisääntyvät
Yhdysvallat yksinkertaistaa maahanmuuttopolitiikkaansa lisätäkseen nuorten ja osaavien työikäisten maahanmuuttoa ja pitääkseen talouden aktiivisena. Toisaalta mikäli nykyiset poliittisen keskustelun sävyt pysyvät entisellään, lisääntyvä maahanmuutto todennäköisesti lietsoo levottomuutta USA:ssa lähinnä ikääntyvän valkoisen väestön sekä alati monimuotoisemman nuoren työikäisen väestön välillä. Nouseva nationalismi saattaa ajaa maahanmuuttajat pysymään omissa yhteisöissään, mikä heikentää yhteiskunnallista koheesiota ja kansalaistoimintaa. Vaikka Yhdysvallat onnistuukin säilyttämään asemansa maailman suurimpana taloutena maahanmuuton ansiosta tässä skenaariossa, se saattaa silti menettää tämän demografisen edun pidemmällä aikavälillä lisääntyneiden maan sisäisten poliittisten jännitteiden vuoksi. Äärimmäisessä tapauksessa tämä saattaa jopa johtaa sisällissotaan, jossa jotkin osavaltiot yrittävät itsenäistyä. Toisaalta on myös mahdollista, että kyseessä on vain lyhytaikainen levoton siirtymävaihe; kun uudet etnisesti monimuotoiset sukupolvet ikääntyvät, maan arvomaailma saattaa yhä lujemmin tiivistyä moninaisuuden arvostamiseen.
Kehityspolku skenaariossa 2:
Muut arvioidut skenaariot:
Lisää tietoa
Futures Platform
Futures Platform on suomalainen yritys sekä kansainvälinen tiimi tulevaisuudentutkijoita sekä tulevaisuuden ennakoinnin ammattilaisia, joiden tavoittena on tehdä ennakoinnista helppoa, nopeaa sekä käytännönläheistä.