Amatöörien merkitys työelämässä on vahvistumassa. Portinvartijoita on vähemmän, ja kaikilla on...
Sinua voisi kiinnostaa myös nämä
Design-ajattelun merkitys
Design-käsitteellä viitataan nykyään melkein kaikkeen tuotteiden ja palveluiden suunnittelusta ja...
Työn merkityksellisyys
Työ on ollut merkittävä osa ihmisten elämää vuosisatojen ajan, ja sen merkitys ulottuu pelkän...
Merkityksellisyyden merkitys
Monissa länsimaisissa kulttuureissa menestyksen mittapuuna on pidetty pitkään varallisuuden, kuuluisuuden tai vallan saavuttamista. Merkityksellisyys on kuitenkin nousemassa vahvasti menestyksen rinnalle ja haastamassa tekijöitä, joita aikaisemmin on pidetty ensisijaisesti arvossa. Merkityksellisyyden tavoittelu tulee ohjaamaan entistä vahvemmin valintoja, joita ihmiset tekevät niin työtään kuin vapaa-aikaansa koskien.
Taustaa
Milleniaalien eli Y-sukupolven siirtyminen työelämään on johtanut siihen, että menestystä on alettu mitata materian sijaan enemmän arvojen kautta. Tarkoituksen merkitys kasvaa jatkuvasti. Ihmiset etsivät mielekästä työtä, joka edistää jotakin suurempaa tavoitetta, kuten henkilökohtaista ja ammatillista kasvua tai paremman maailman rakentamista. Myös henkisen hyvinvoinnin, työ- ja yksityiselämän tasapainon, hierarkialtaan matalien organisaatioiden, läpinäkyvyyden ja monimuotoisuuden kaltaiset teemat ovat entistä tärkeämpiä työpaikoilla.
Yksilöllisen menestyksen lisäksi myöskään yrityksen menestymistä ei enää mitata vain taloudellisiin näkökulmiin perustuen. Sekä työntekijät että asiakkaat kiinnittävät enemmän huomiota yritysten tarkoitukseen, missioon, arvoihin ja kulttuuriin ja haluavat, että yritykset investoivat resurssinsa suurten yhteiskunnallisten kysymysten ja ympäristökysymysten ratkaisemiseen. Tämä tarkoituksen tavoittelu voiton sijaan (purpose over profit) on saanut monet organisaatiot kehittämään yritysten sosiaalisen vastuun ohjelmia ja antamaan toiminnastaan muitakin kuin taloudellisia raportteja.
Ilmastonmuutos, lisääntynyt tietoisuus epäeettisistä työkäytännöistä sekä globalisaation ja kaupungistumisen mukanaan tuomat muuttuvat elintavat ovat tärkeimpiä tekijöitä siinä, että materialistista onnistumisen käsitettä on alettu uudelleenarvioida kriittisesti. Tietoisuus ilmastonmuutoksesta on edistänyt kestävämpää ja minimalistisempaa elämäntapaa. Globalisaatio on myös muuttanut tärkeimpinä pidettyjä asioita ja arvoja. Omistajuus on jo pitkään ollut menestyksen perinteinen mitta, mutta liikkuvampien elämäntapojen myötä ihmiset arvostavat yhä enemmän tärkeitä kokemuksia omistamisen sijaan.
Vaikutuksia
Materialistisen kulttuurin muuttuvat arvot aiheuttavat todennäköisesti merkittäviä muutoksia liiketoimintamalleissa, erityisesti kiinteistöalalla, autoteollisuudessa ja luksustuotteissa, jotka ovat tiiviisti sidoksissa perinteisiin vaurauden ja menestyksen käsitteisiin. Yritysten on sopeutettava tuote- ja palvelutarjontansa asiakkaan muuttuvan ajattelutavan mukaiseksi ja tarjottava enemmän kokemuslähtöisiä palveluja. Niiden on myös osoitettava investointien avulla omistautumista tärkeisiin yhteiskunnallisiin asioihin ja ympäristöasioihin.
Pelkästään korkeat palkat eivät enää riitä houkuttelemaan ja pitämään kiinni lahjakkaista työntekijöistä, vaan yritysten on investoitava merkittävästi työnantajabrändiinsä ja henkilöstökäytäntöjensä kehittämiseen, jotta ne voivat pitää henkilöstönsä motivoituneena. Työnantajien on myös tuettava aktiivisesti työntekijöidensä hyvinvointia ja ammattitaidon kehittämistä. Esimerkiksi tulevaisuudessa yleiset virat voidaan korvata henkilökohtaisilla työtehtävillä ja urapoluilla, jotka on räätälöity kunkin työntekijän ammattitaidon ja ammatillisen kasvun tukemiseen liittyvien tavoitteiden mukaisesti.
Lisää tietoa
Futures Platform
Futures Platform on suomalainen yritys sekä kansainvälinen tiimi tulevaisuudentutkijoita sekä tulevaisuuden ennakoinnin ammattilaisia, joiden tavoittena on tehdä ennakoinnista helppoa, nopeaa sekä käytännönläheistä.