Eristäytymistalous

Eristäytymistaloudessa ihmiset matkustavat vähemmän ja suurin osa asioista on hoidettavissa kotoa käsin. Kasvokkaisen sosiaalisen kanssakäymisen ja matkustamisen vähentyminen pelon, pakon tai henkilökohtaisen valinnan vuoksi lisää teknologiavälitteisten kommunikaatiokanavien ja internet-palvelujen tarvetta. Etätyöinnovaatiot, suoratoistopalvelut ja verkon markkinapaikat menestyvät ja helpottavat ihmisten arkea. Pitkään jatkuvan eristäytymisen haittapuolina saattavat olla kuplautuminen ja epäluulo ulkopuolisia kohtaan. 

 

Taustaa

Ympäristön ennakoimattomuus ja nopeat muutokset ovat kuormittavia, joten eristäytymällä voi kokea olevansa turvassa ja hallitsevansa tilannetta. Maailmassa, jossa arviolta 4,5 miljardia ihmistä käyttää internetiä, fyysisen elinpiirin kaventuminen ei vääjäämättä tarkoita jäämistä tapahtumien ja yhteisön ulkopuolelle, vaan jopa päinvastoin: kaikista tarjolla olevista palveluista, laitteista ja yhteydenpitosovelluksista voi valita juuri ne, jotka tekevät omasta elämästä miellyttävää, ja nauttia niistä oman kodin rauhassa. Kumar Mehtan mukaan eristäytymistaloudessa yksilön ei tarvitse lähteä palveluiden ja asioiden perään, vaan ne tulevat yksilön luokse.

Koronaepidemian aikaan massat ovat siirtyneet nopeassa aikataulussa koteihin työskentelemään, opiskelemaan ja tekemään ostoksia. Tämä näkyy myös eristäytymistä tukevissa yrityksissä: monet ruoan verkkokaupat ovat ruuhkautuneet, videokonferenssiohjelmistoyritys Zoomin osakkeiden arvo on noussut, ja Amazon on ilmoittanut palkkaavansa 100 000 uutta työntekijää. Internet on ollut niin kuormitettu, että esimerkiksi Netflix on joutunut heikentämään kuvanlaatuaan. 

Eristäytymiseen ja vetäytymiseen on tarjolla ja kehitteillä monipuolisesti palveluita, sovelluksia ja laitteita, jotka mahdollistavat aktiivisen ja läsnäolevan eristäytymiselämäntyylin. Virtuaalisia museokierroksia, digitaalisia kirjoja ja äänikirjoja voi kuluttaa missä tahansa. Etätyöntekijä voi lähettää kokoukseen kolmiulotteisen hologrammin edustamaan itseään, ehdottavat esimerkiksi ohjelmistoyritykset Microsoft ja Spatial. Tuntoaistiin perustuvan puettavan teknologian avulla ihmisen kosketuksen voi tuntea etäisyyksien päässä. 

Vaikutuksia

Kuplautumisen ja empatian vähenemisen riski on olemassa, jos kotona kulutettu sisältö on liian personoitua eikä niiden vastaanottaja kohtaa eri mieltä olevia. Kun pakolliset asiat ja työt on mahdollista hoitaa tehokkaasti verkon kautta, saattaa ihmisille muodostua uusia tapoja hyödyntää säästynyttä vapaa-aikaa ja tarve yhteisöllisille ja paikallisille palveluille. Kodin merkitys todennäköisesti kasvaa, jos siellä vietetään enemmän aikaa. Etätyön lisääntyessä yhä useampi voi halutessaan muuttaa edullisen asumisen perässä. Eristäytymistalous perustuu potentiaalisesti aineettomille elämyksille ja sovelluksille, mutta on todennäköistä, että markkinoille tulee myös uusia laitteita. Toimivia internet-yhteyksiä pidetään yhä ehdottomampana itsestäänselvyytenä. 

Eristäytymistalous voi yhdistyä ilmastotietoisuuteen, ja ihmiset valitsevat kodin kaukomatkan sijaan, jolloin vaikutukset ilmastolle voivat olla positiivisia. Pitkään kestävä eristäytyminen voi kuitenkin johtaa myös epäluuloon muita ihmisiä kohtaan ja tehdä matkustamisesta julkisessa liikennevälineessä ahdistavaa ahtauden tai sairauden pelon vuoksi. Tällöin yksityisauto alkaakin tuntua parhaalta vaihtoehdolta. 

Lisää tietoa

ilmiot-sivu-banneri