Kuluttajat suosivat yhä enemmän nopeita, helppoja ja tehokkaita kokemuksia, mikä on saanut on...
Sinua voisi kiinnostaa myös nämä
Eristäytymistalous
Eristäytymistaloudessa ihmiset matkustavat vähemmän ja suurin osa asioista on hoidettavissa kotoa...
Virtuaalimatkailu
Ihmisten vapaa-ajan lisääntyminen ja tulotason kasvu ovat johtaneet matkailun lisääntymiseen....
Datan lisääntyvä kulutus
Koronavirusepidemia on aiheuttanut piikin datankulutuksessa. Koska suoratoiston ja pilvipalvelujen suosio oli jo muutenkin kasvussa, datankulutus tulee nousemaan ennennäkemättömille tasoille myös pandemian jälkeen. Datankäytön räjähdysmäinen kasvu saattaa asettaa datainfrastruktuurin valtavan paineen alle ja häiritä sen toimintaa pitkällä aikavälillä.
Taustaa
Kun koronaviruksen leviäminen on pakottanut ihmiset koteihinsa, yhä suurempi osa päivittäisen elämän asioista hoidetaan verkossa. Etätyöstä on tullut uusi normaali. Koulut ovat siirtyneet etäopetukseen. Viihde ja kommunikointi tapahtuvat niin ikään pääosin nettialustoilla. Tämä on väistämättä johtanut internetliikenteen voimakkaaseen kasvuun. Netinkäytön ruuhkautumisen ainoa syy on datankulutuksen äkillinen ja voimakas lisääntyminen, mikä puolestaan johtuu ennennäkemättömästä ja lähes maailmanlaajuisesta karanteenista.
Vaikka käyttö on kasvanut, palveluntarjoajat uskovat kapasiteettinsa riittävän. Euroopan unioni on kuitenkin suhtautunut internetin romahtamisen mahdollisuuteen vakavasti, koska se aiheuttaisi sanoinkuvaamattomia vaikeuksia koko yhteiskunnalle. Tämän seurauksena esimerkiksi Netflix on rajoittanut suoratoistonsa kuvanlaatua, minkä on laskettu keventävän Euroopan verkkojen kuormitusta jopa 25 %. Videoiden suoratoisto on nyt suositumpaa kuin koskaan ja aiheuttaa noin 70 % kaikesta internetliikenteestä kuormittaen tiedonsiirron infrastruktuuria merkittävästi. Tästäkin huolimatta ja viimeaikainen trendi huomioiden videoiden suoratoiston suosio kasvaa edelleen.
Vaikutuksia
Jotta ylikuormitus voidaan estää ja pääsy internetiin taata kaikille, koronaviruspandemian mahdollisesti pitkittyessä yhä useampia videoiden suoratoistopalveluiden tarjoajia tullaan painostaamaan kuvanlaatunsa laskemiseen.
Datankulutus kasvaa eksponentiaalisesti, sillä jo valmiiksi kasvava etätyön trendi voi pandemian jälkeisenäkin aikakautena jatkaa kiihtymistään. Tämän seurauksena yhä useampi organisaatio siirtyy käyttämään Zoomin, Teamsin ja Slackin kaltaisia alustoja. Lisäksi esineiden internetin (IoT), 5G:n sekä VR- ja AR-sovelluksien kaltaisten nousevien teknologioiden yleistyminen osaltaan lisää datankäyttöä. Tämän vuoksi palveluntarjoajilta edellytetäänkin kykyä tarjota verkkoja, jotka kestävät datankäytön nopean nousun. Kuten pilvipalveluiden suosion viimeaikainen lisääntyminen on osoittanut, yrityselämän ja yhteiskunnan kestävän toiminnan kannalta on välttämätöntä, että pandemian jälkeisellä aikakaudella tietoverkkojen kapasiteetti pystyy vastaamaan kasvaviin tarpeisiin.
Lisää tietoa
Futures Platform
Futures Platform on suomalainen yritys sekä kansainvälinen tiimi tulevaisuudentutkijoita sekä tulevaisuuden ennakoinnin ammattilaisia, joiden tavoittena on tehdä ennakoinnista helppoa, nopeaa sekä käytännönläheistä.