Ilmiöt | Edelläkävijät

Terveyden ja hyvinvoinnin pelillistäminen

Kirjoittanut Futures Platform | 9.2.2022 19:29

Lääkärien on usein vaikea saada potilaita muuttamaan terveyskäyttäytymistään. Potilaat ovat todennäköisesti tietoisia siitä, että heidän pitäisi lopettaa tupakointi, pudottaa painoa tai lisätä liikuntaa, mutta totuttujen tapojen muuttaminen on vaikeaa. Pelillistämisessä hyödynnetään tietokonepeleistä tuttuja ominaisuuksia ja kannustetaan niiden avulla potilaita parantamaan elintapojaan.

 

Taustaa

Pelillisten terveyssovellusten suosio on noussut huimasti. Niiden tavoite on saada potilaat tai käyttäjät elämään terveellisesti tai hoitamaan sairauksiaan parhaimmalla mahdollisella tavalla. Sovellukset kannustavat käyttäjäänsä parantamaan elintapojaan lähinnä erilaisten palkintojen avulla. Monet terveydenhuollon palveluntarjoajat ovatkin raportoineet suotuisista tuloksista, kun toiset taas ovat ilmoittaneet, että sovellusten käyttöönotto on ollut heikkoa. Sovellukset on suunnattu yksilöille, mutta niillä pyritään lisäksi luomaan yhteisöllisyyttä, joka helpottaisi terveellisten elämäntapojen omaksumista tai jopa tarjoaisi vertaistukea kroonisiin tai harvinaisiin sairauksiin eri tukiryhmien kautta. Sovellukset kasvattavat suosiotaan etenkin digitaalisten yhteisöjen ansiosta sekä diginatiivisukupolvien kasvaessa.

Pelillisyyttä hyödyntävät sovellukset ja ohjelmistot voidaan jakaa kahteen isompaan suuntaukseen. Ensimmäisen niistä on käyttäjien toiminnan seuraamiseen ja hoitoon käytettävät pelit, kuten Re-Mission -pelisarja, joka on suunnattu nuorille syöpäpotilaille. Viihdyttävän pelillisyyden kautta potilaiden mielenkiinto saadaan herätettyä ja heidät saadaan ottamaan lääkkeitä ja hoitoa proaktiivisesti.

Toinen esimerkki ovat liikuntapelit, joiden suosio kasvaa koko väestön keskuudessa käyttäjien terveydentilasta huolimatta. Nämä pelit on suunniteltu motivoimaan käyttäjiä liikkumaan ja tekemään kaikentasoisesta kuntoilusta tehokkaampaa. Hyvä esimerkki on Nintendon uusin roolipelimäinen fitness-peli Ring Fit Adventure, jossa pelaajia kannustetaan kuntoilemaan pelimaailmassa liikettä aistivan jalkanauhan ja renkaan muotoisen ohjaimen tukemana.

Vaikutuksia

Terveydenhoidon pelillistymisellä on välittömiä vaikutuksia ihmisten terveyteen ja hyvinvointiin. Visualisoimalla jokaisen harjoituksen tai hoitokerran edistymisen ja onnistumisen pelillisyys kannustaa käyttäjiä omaksumaan uusia käyttäytymismalleja, mikä puolestaan auttaa estämään sairauksien puhkeamista sekä lisää hoidon tehokkuutta.

Pelillisyydellä voi myös olla tärkeä rooli tulevaisuudessa, mikäli etähoidosta tulee yleistä. Vaikka terveydenhuollon palveluita ei olisikaan saatavilla lähietäisyydellä, sovellukset ja ohjelmistot voivat silti auttaa lisäämään terveystietoisuutta käyttäjien keskuudessa ja ohjata heitä kohti terveellisempiä elämäntapoja. Pelillisyyden odotetaan lisääntyvän digitaalisten teknologioiden kehityksen myötä ja parantavan samalla myös väestön terveysosaamista.

Lisää tietoa


This phenomenon was originally created for Abu Dhabi Department of Health