Ilmiöt | Edelläkävijät

Johtajuuden kriisi

Kirjoittanut Futures Platform | 2.2.2023 19:29

Johtajuuden maailmanlaajuinen kriisi jatkaa syvenemistään, kun valta-asemien saavuttaminen vaikeutuu ja kompetenssi vastata organisaatioita koetteleviin, nopeasti eteneviin haasteisiin heikkenee hälyttävää tahtia. Jos johtajat epäonnistuvat monimuotoisuuden kohtaamisessa, oman egonsa hallitsemisessa ja yleisen moraalin nostattamisessa, organisaatioiden kasvu saattaa hidastua ja ne saattavat jopa joutua uhatuiksi. Vakavia johtajuusongelmia on esimerkiksi talouden, laaja-alaisten terveysriskien, geopolitiikan, terrorismin vastaisen toiminnan, ilmastonmuutoksen sekä yritysjohtamisen alueilla.

 

Taustaa

Maailman talousfoorumin (World Economic Forum) vuonna 2015 tekemän kyselyn mukaan 86 % vastaajista on sitä mieltä, että johtajuus on maailmanlaajuisessa kriisissä. Lisäksi Pew Research Centerin hiljattain julkaiseman tutkimuksen mukaan nuoret amerikkalaiset luottavat yhä vähemmän armeijan upseereihin, uskonnollisiin johtajiin, poliiseihin ja liike-elämän johtajiin.  

Epävakaassa, epävarmassa, vaikeaselkoisessa ja epämääräisessä VUCA-maailmassa (volatile, uncertain, complex, ambiguous) vaaditaan johtajuutta, jossa perinteiset mallit on korvattu sisäisiä ja ulkoisia ekosysteemejä ymmärtävällä johtajuusmallilla. Egojen hallitseminen on keskeisessä roolissa tässä muutoksessa. Nöyrä ja moraalisesti suoraselkäinen johtajuus vie organisaatioita kohti menestystä. Tätä heijastaa esimerkiksi LRN Corporationin tekemä kysely, jossa 87 % vastaajista uskoo, että tarve moraalisesti suoraselkäiselle johtajuudelle on nyt suurempi kuin koskaan. Johtajien tulee antaa alaisilleen vapauksia ja luottamusta käskyjen sanelun sijaan.  

Viime vuosikymmeninä organisaatioista on tullut entistäkin monimuotoisempia. Johtajien täytyy pystyä tekemään yhteistyötä hyvin erityyppisten henkilöiden kanssa, jotta näiden luovuus, yhteistyökyky ja innovaatiot saataisiin hyödynnettyä parhaalla mahdollisella tavalla. Nykypäivän johtajuuskriisi täytyy pystyä ratkaisemaan sekä organisaatio- että myös globaalilla tasolla, koska globaalit haasteet, koskivatpa ne taloutta, terveyttä tai geopolitiikkaa, vaativat sitä tullakseen järkevästi ratkaistuiksi. 

Lisäksi koronaviruspandemia on nostanut esiin tarpeen johtajuudelle, jossa huomiodaan niin nykymaailman kompleksisuus kuin ongelmien kytkeytyminen toisiinsa ja niiden lopputulemasta aiheutuva epävarmuuskin. Lisääntyvän julkisen tarkastelun alla johtajien toiminnan ja viestinnän läpinäkyvyys on entistä tärkeämpää.

Vaikutuksia 

Nöyrä, läpinäkyvä ja osallistava johtajuus on entistä tärkeämpää tulevaisuudessa, kun työvoima monipuolistuu ja ratkaistavat ongelmat ovat yhä monimutkaisempia ja moniselitteisempiä. Milleniaalien noustessa johtaviin asemiin ja Z-sukupolven astuessa työmarkkinoille yhteistyötä ja osallistavuutta korostavat johtajuusmallit saattavat korvata aiemmat hierarkkiset mallit. 

Tämän päivän johtajat tulevat kohtaamaan kasvavaa epäluottamusta, mikäli he eivät sopeudu monimuotoisuuteen eivätkä kykene päästämään irti minäkeskeisestä, hierarkkisesta johtajuudesta. Kyvyttömyys muuttaa johtamistyyliä saattaa myös hidastaa organisaation kasvua ja tehdä siitä haavoittuvamman ennaltanäkemättömien riskien edessä. Politiikassa moraalisen johtajuuden ja maailmanlaajuisen yhteistyön puute voi johtaa vakaviinkin seurauksiin ilmastonmuutoksen, tuloerojen ja uutta teknologiaa koskevan eettisen pohdinnan osalta. 

Lisää tietoa