Ilmiöt | Edelläkävijät

Jakamistalous

Kirjoittanut Futures Platform | 9.2.2022 19:29

Jakamistaloudella viitataan tapoihin jakaa, vuokrata tai lainata hyödykkeitä omistamisen sijaan. Keskeisellä sijalla jakamistaloudessa ovat digitaaliset alustat, joilla hyödykkeiden omistajat ja niiden potentiaaliset käyttäjät voivat kohdata toisensa. Parhaimmillaan jakamistalous voi johtaa vajaakäyttöisten resurssien täyden potentiaalisen hyödyntämiseen.

 

Taustaa

Jakamistaloudella voidaan viitata joko kaupallisilla digitaalisilla alustoilla tapahtuvaan hyödykkeiden vuokraamiseen tai vastikkeetta tapahtuvaan lainaamiseen ja yhteisomistukseen. Keskeistä kaikissa jakamistalouden malleissa on hyödykkeen omistajuuden keskittyminen joko palveluntarjoajalle tai ihmisjoukolle perinteisen yksilöille keskittyvän omistajuusmallin sijasta. Perinteisempää yrityksen kautta tapahtuvaa vuokraamista, hotellitoimintaa tai esimerkiksi julkista liikennettä ei yleensä mielletä jakamistalouden piiriin kuuluvaksi.  

Jakamistalous on muokannut erityisesti nuorempien sukupolvien toimintaa. Omistamista enemmän on alettu arvostaa tuotteen tai palvelun helppoa ja nopeaa saatavuutta sekä sitä, että itse ei tarvitse huolehtia omistamiseen liittyvistä vastuista. Tämän lisäksi ollaan entistä valmiimpia hankkimaan tarvittavat hyödykkeet itselle ennestään tuntemattomilta yksityisiltä henkilöiltä. Alan tunnetuimmat toimijat ovat Airbnb ja Uber, jotka ovat laajenneet kansainvälisiksi toimijoiksi ja haastaneet hotelli- ja taksitoimintaa useissa maissa. 

Luottamus ja turvallisuus ovat jakamistalouden kaksi reunaehtoa. Luottamuksen rakentamiseen käytetään yleensä palvelun käyttäjän ja tarjoajan välistä kolmannen osapuolen tarjoamaa digitaalista alustaa, joka takaa esimerkiksi luotettavan rahaliikenteen, vakuutuksen sekä molempien osapuolten tunnistamisen ja luotettavuuden arvioinnin. Turvallisuus pyritään puolestaan takaamaan tietyillä yhteisillä standardeilla. Koronaviruspandemian myötä levinnyt pelko yhteiskäytössä olevia tiloja ja tuotteita kohtaan on tosin haastanut tätä toista reunaehtoa paikoin hyvinkin voimakkaasti.  

Vaikutuksia

Jakamistalous on vaikuttanut suuresti ainakin hotelli-, taksi-, lainoitus- ja autonvuokrausaloihin. Tämän lisäksi on odotettavissa, että kaikki toimialat, joihin jakamistalouden periaatteita voidaan soveltaa, tulevat läpikäymään vastaavanlaisen muutoksen. 

Mikäli jakamistalous kasvaa voimakkaasti, saattaa tulevaisuudessa esimerkiksi auton tai loma-asunnon omistamisesta tulla yhä harvinaisempaa. Ylipäätään ihmisten suhde omistamiseen voi kokea valtavan muutoksen. Tällä olisi huomattavia vaikutuksia muun muassa autoteollisuuteen, joka joutuisi sopeutumaan alenevaan kysyntään.  

Lisää tietoa