Ilmiöt | Edelläkävijät

Bisnesekosysteemin kokonaisasiakkuus

Kirjoittanut Futures Platform | 2.2.2022 19:29

Korporaatiot kilpailevat yhä kiivaammin asiakkaan koukuttamisesta vain oman sateenvarjoekosysteeminsä käyttäjäksi. Yritykset pyrkivät yhdessä yhteistyökumppaniensa kanssa rakentamaan kaikenkattavia tuote- ja palveluportfolioita, joiden avulla pyritään hankkimaan ja vakiinnuttamaan kokonaisasiakkuuksia. Ekosysteemien välien pudotuspeli on jo käynnistynyt ja leviää yhä useammalle toimialalle muuttaen totuttuja liiketoimintamalleja ja kilpailuasetelmia.

 

Taustaa

Viime vuosina on syntynyt yhä useampia ja laajempia toimijoiden välisiä ekosysteemejä sekä toimialojen sisällä että niiden välillä. Asiakkaiden ekosysteemiuskollisuutta pyritään edistämään yhä kiivaammin helpoilla ja kokonaisvaltaisilla ratkaisuilla, bonuskorteilla, etuohjelmilla ja osuuskuntajäsenyyksillä sekä hyödyntämällä tehokkaasti kerättyjä asiakastietoja esimerkiksi mainonnan ja myynnin tukena. Tavoitteena on yhdistää sopiva joukko tuotteiden ja palveluiden tarjoajia sekä suuri joukko tunnistettuja asiakkaita toimimaan symbioosissa ekosysteemissä. Kun asiakas valitsee yhden tuotteen tai palvelun, hän saattaa yhä useammin jopa huomaamattaan ajautua kokonaisen ekosysteemin asiakkaaksi.

Muun muassa vähittäis- ja verkkokauppa, pankki- ja vakuutustoiminta, kiinteistönvälitys, lentoliikenne, matkatoimistotoiminta, autonvuokraus, kauppakeskus- ja huoltoasematoiminta, teknologia- ja ohjelmistoekosysteemit sekä tuotebrändäys ovat muuttuneet huomattavasti. Esimerkiksi monet isot ja perinteiset vähittäiskaupan toimijat, kuten brittiläinen Tesco, ranskalainen Carefour ja suomalainen S-ryhmä, ovat jo yhdistäneet esimerkiksi vähittäiskaupan, pankki-, vakuutus- ja matkatoimistopalvelut sekä autonvuokrauksen ja hyvinvointikeskukset yhden brändätyn palveluportfolion alle.

Lentoliikennepuolella asemaansa ovat pyrkineet vahvistamaan monipuolisen palvelutarjonnan allianssit, kuten Star Alliance ja OneWorld, jotka käyvät kiivasta pudotuspeliä ilmatilan herruudesta. Ohjelmistopuolella suurimpia ekosysteemejä ovat esimerkiksi Apple, Google ja Microsoft sekä Android-käyttöjärjestelmän ympärille rakentunut systeemi. Näiden ulkopuolella on vielä useita kasvavia haastajia, jotka pyrkivät rakentamaan omaa kokonaisuuttaan, jolla osallistua ohjelmistopuolen pudotuspeleihin.

Vaikutuksia

Ekosysteemien on todettu tuovan huomattavia kilpailuetuja toiminnan tehostamisen ja kannattavuuden sekä uusien innovaatioiden syntymisen kannalta. Asiakkaille tämä on tuonut kilpailukykyisiä ja uusia ratkaisuja monen päivittäisen asian hoitamiseen. Kriittisenä kommenttina ekosysteemikilpailua kohtaan on esitetty sen tuottama epätasa-arvoistuminen ja toisaalta myös kehityksen hidastaminen. Jatkossa vallan ja varallisuuden keskittyminen saattaa kiihtyä, koska suurilla ekosysteemeillä on merkittävä mittakaavaetu suhteessa pienempiin kilpailijoihin, joiden kohtalo on usein isompien pelureiden hyväksynnän ja yhteistyön varassa.

Lisää tietoa